Merin sivut

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

koulupäivä


Aamupalani <3



 
 

Ajattelin kertoa, miten me tätä kouluhommaa pyöritetään, koska sitä on tehty tänään iiiihan koko päivä :) Vietimme Eid-loman, jonka vuoksi olemme periaatteessa 3 päivää jäljessä Merin koulukavereita Suomessa.

Muutenhan ei väliä, kunhan lukukauden tavoite saavutetaan, mutta kokeet olisi kiva pitää suht samaan tahtiin, joten nyt vähän kirimme kiinni :)








Tänään aloitettiin historialla, sekun on kummankin lempiaiheita. Historia on uusi aine viidesluokkalaiselle. Käsittelyssä oli "karvaiset ihmiset". Onnekseni kirjasarja Forumilla on sähköistä opemateriaalia, johon minulla on pääsy, joten kävimme sen kautta asiaa läpi, Meri myös luki kirjan kappaleen ja sen jälkeen katsottiin Olipa kerran-jaksot Neanderthalilaisista ja Crohnin ihmisistä :D (saatavana youtubessa)


Historian jälkeen tehtiin vähän matikkaa ja syötiin lounas (lämpimiä voileipiä ja mansikka-banaani smoothieta).
Matikka jäi vähän kesken, joten siihen palataan vielä illalla.











Lounaan jälkeen päivitettiin bilsan tietoisku blogiimme leppäpirkosta, joka tehtiin jo viime viikolla. Sen jälkeen Meri harjoitteli 10-sormijärjestelmää Kirjakujan materiaaleilla (tvt-taitoja ja äikkää!) sekä pelasi verbi-, adjektiivi-, pronomini- ja partikkelipelejä Kirjakuja 5-nettiosiossa.
Tämän lisäksi vielä leikimme Aku Ankan K.i.e.l.i.k.o.j.eella 









 

Maantieto on kivaa, harmi vaan kun ei käsitellä tänä vuonna Lähi-itää, mutta aavikolle sentäs myöhemmin päästään :)  Kun uteliaana tutkiskelin, mitä kaikkea SanomaPro:n oppilasmateriaaleista löytyy löysin Pisara-materiaalin, eli kilpailevan kirjasarjan kuin käytössämme, mutta opsihan on sama. Kertausta (0-leveyspiiri sijaitsee maapallon leveimmällä kohdalla, toiselta nimeltään päiväntasaaja. Mikä on leveimmällä kohdalla olevan 0-piirin nimi...öööö)
siis käsiteltyyn eri painotuksella - kartta, kartasto, leveys- ja pituuspiirit ja lopuksi vielä Eurooppaa ja mantereita kerraten. Tähän palataan vielä! :)





Ja viimeiseksi enkkua, nyt ihan vain marketista ostettua harjoituskirjaa tekemällä. Loistavia harjoituksia, tuossa täytyy värittää ääntämyksen mukaisesti annetuilla väreillä.



Tähän päivään lounastauon lisäksi sisältyi pari "välituntia" ja aikaa kului n. 5,5 tuntia







Ei kommentteja: