lauantaipäivä

Liikkumisen eteen on tehtävä töitä, olenkin järkyttänyt ystäväni ja sisareni aktivoitumalla ja lähtemällä kuntosalille, paikka jota tuijottelin 1½ vuotta ennen kuin otin askeleen sisälle. Uin mielelläni, kävelen oikeinkin mieluusti paikasta toiseen, kiipeän ja rimpuilen, jopa osallistun ryhmäliikuntatunnille kuten jooga tai pilates, mutta kuntosalit ei niin ole ollut mun paikkoja. Asiaan vihkiytynyt siskoni käydessään sanoi "jos et mitään muuta, niin souda soutulaitteella, parasta treeniä vähällä vaivalla". Siitä se alkoi, kävelylenkin jälkeen soutamaan. Tuntuu hyvältä, varsinkin kun sellaiset lihakset saa treeniä jotka jää tasamaan vuoksi täysin käyttämättä.

Sirkuskoulu oli Merin rakas harrastus Suomessa ja nyt löytyi sali ja ryhmä järkevän matkan päässä kotoa. Tunnin jälkeen lapsi tulee kädet ja jalat täristen pois, mutta hymyillen. Seuraavana päivänä lihakset on maitohapoilla, tulee siis niin tarpeeseen!

Mutta asia jota eilen ihastelin, taas kerran, oli kauppareissu. Suomessa sitä ryntäsi verenmaku suussa pakkoraossa Prismaan ja kärryravilla läpi kaupan ja pois. Ei sillä, teen sitä ajoittain täälläkin, kaupassa käynti vain on toisinaan ihan hirveätä pakko pullaa!

Eilen kaapit huusi tyhjyyttään, niinkuin oikeasti alkoi olla jo ne vaihtoehdot vähissä. Vaikka lauantai-ilta on ehkä maailman huonoin aika kauppareissulle, koska lauantai on täällä viikonlopun viimeinen päivä kaikki valmistautuvat alkavaan työviikkoon eli kaikki ovat siellä kaupassa täydentämässä varastoja.

Ja taas kerran huomasin nuuhkuttelevani mangoja, valikoivani onnellisena parhainta minttunippua, pyörittelemällä paikallisia tomaatteja, ihailevani mitä oudoimpia kasviksia, ihan ilman huolen häivää ja edelleen se sama innostus ja ihastus päällä kuin tänne 2 vuotta sitten ekaa kertaa tullessa.

En tiedä onko se se, että edelleen, vaikka kaupassa on käynyt 18 kktta ja tuotteet alkavat olla tuttuja, että joutuu tekstejä tavaamaan ja arabian kielisten lappusten lomasta etsimään tutumpaa kieltä varmistaakseen, että tuote on se mitä kaipaa. Uutuuden viehätystä vaikka jo tuttua?

Niinkuin ystäväni tässä hihkaisi "Dubai vain niin sopii sulle!"

Voi rakkaus

Aina välillä tuntuu, että omaa lastaan vaan komentaa ja hänen heikoimpiin puoliinsa tarttuu, varmastikin tunne korostuu kotikoulussa taapertaessa, minne ne kehut jää?!  Neiti on myös äärettömän huono vastaanottamaan kehuja, vastassa on melkein raivo ja mökötys, niin nolottavaa se hänen mielestään on. Ajoittain muistan "kiusallani" kehua, ihan vain reaktioon puuttuakseni, mutta aina välillä, kuten eilen, toivon että se kehu oikeasti uppoaa syvälle sinne jonnekin.

Tyttäreni on mainio pakkaus! Tapahtui eilen:

Partiossa sattuu ja tapahtuu, kun mukana on kaksikymmentä 10 - 14 vuotiasta tyttöä. Epäkohtiin puututaan, monella tapaa, leikinkin varjolla. Eilen tehtiin tyttö paperille ja tyttöön kirjoitettiin kaikki ne pahat sanat, joita tytöt olivat kuulleet tai sanoneet tai heille oli sanottu. Aika järkyttävää, että n. 12 vuotias tyttö on jo kokenut huorittelua. 

Me emme halunneet tietää oliko tekstit omasta suusta tulleita vai oliko tyttö joutunut vastaanottamaan näitä, moni kyllä myönsi teksteistä puhuttaessa kummin asia oli. Sitten paperi revittiin. Ja sitten tyttö koottiin uudestaan, jokaisen yhdistetyn palan myötä pyydettiin anteeksi.

Jokainen tytöistä tajusi, ettei kuva ole ehyt vaikka sitä kuinka teipataan ja jokainen - ilmeestä päätellen - myös hoksasi, ettei anteeksipyyntö muuta sitä tosiasiaa, että sanat satuttaa ja niistä jää jälki.

Minä jouduin pyyhkimään kyyneliä, kun Meri nousi ykskaks ylös ja kävi kirjoittamassa tytön pään viereen tekstin "you matter <3 "

Kaikkine virheineen aivan ihana ja mainio pakkaus, mun tytär <3

kun talvimyrsky iski aavikolle ja vähän muutakin...

Osui ja upposi jotenkin Antin haastettelusta lukemani lausahdus.

 Suomea on kauhean paljon helpompi rakastaa etäältä. Vähän niin kuin omia vanhempia. Jos niiden kanssa asuisi saman katon alla, menisi hermot. Mutta on ihan hirveän kiva nähdä niitä silloin tällöin. - Antti Holma, Ylen kulttuurivieraana

Tämä postaus on kooste kaikesta "tästäkin pitäis kirjoittaa" jutuista, joita reilun viikon ajalta on kertynyt :) 

Hiukan jännitti, miten englanniksi täällä suoritettava ensiapukurssi oikein sujuu, mutta sujuihin se, ainakin todistuksen sain :D 

Täällä ei ole auttamisvelvollisuutta, oikeastaan päinvastoin. Jos auttaessasi, esim kolariuhria, uhri kuolee voikin syytetyn penkillä istua sinä. Eli valtion hyväksymästä ensiapukurssisuorituksestani huolimatta on turvallista auttaa vain niitä, jotka työn tai harrastuksen puolesta ovat minun vastuullani. En tiedä miltä tuntuisi, jos ainoa jota voit ja uskallat tehdä on soittaa ambulanssi...

Ja otinhan mä härkää sarvista ja tein ruisleipäsiäkin, kaikkeen sitä ryhtyy kun kotoa tarpeeksi kauas lähtee!

Merin kanssa osallistuttiin ensimmäiselle kahden yön retkelle paikallisten partiolaisten kanssa, onneks edellis viikonlopun tuulet oli taakse jäänyttä, meitä suosi just sopivat säät ja meistä piittaamattomat riikinkukot leiripaikallamme - joka on emiraattityttöjen yksityiskoulu.

Ystävät olivat tulleet kylään leireillessämme, parhautta oli kotiopettajaroolista luopuminen viikoksi, kun ystäväni otti sen roolin ja taklasi mm. jäljessä olevaa matematiikan kurssia aimoannoksen neidin kanssa eteenpäin! Kiitos 💓

Vierailun jo lähestyessä loppuaan Dubaihin iski kunnon myrsky, naapurin talon seinältä vaan suojapeitteet lentelivät, nostokurjet kaatuilivat ja vedet nousi rantakaduille.  Me suuntasimme uuteen Etihad Museoon, joka esittelee seitsemän Emiraatin historiaa, lähinnä 1968 alkaen, jolloin Britit ilmoittivat vetäytyvänsä alueelta. Todella hienosti toteutettu museo, nykyaikaista teknologiaa hyödyntäen.

Mitäpä muuta partiolainen kuvaa, kuin partioaiheisia postimerkkejä museon näyttelyssä.

Seitsemän Emiraatin itsenäistymisen ajan hallitsijat. 

Tässä maassa pyritään huomioimaan ihan kaikki, joten toki kiinalaisten uusi vuosikin näkyi näytöksinä Mall of Emiratesissä.