Merin sivut

torstai 9. helmikuuta 2017

Voi rakkaus



Aina välillä tuntuu, että omaa lastaan vaan komentaa ja hänen heikoimpiin puoliinsa tarttuu, varmastikin tunne korostuu kotikoulussa taapertaessa, minne ne kehut jää?!  Neiti on myös äärettömän huono vastaanottamaan kehuja, vastassa on melkein raivo ja mökötys, niin nolottavaa se hänen mielestään on. Ajoittain muistan "kiusallani" kehua, ihan vain reaktioon puuttuakseni, mutta aina välillä, kuten eilen, toivon että se kehu oikeasti uppoaa syvälle sinne jonnekin.

Tyttäreni on mainio pakkaus! Tapahtui eilen:

Partiossa sattuu ja tapahtuu, kun mukana on kaksikymmentä 10 - 14 vuotiasta tyttöä. Epäkohtiin puututaan, monella tapaa, leikinkin varjolla. Eilen tehtiin tyttö paperille ja tyttöön kirjoitettiin kaikki ne pahat sanat, joita tytöt olivat kuulleet tai sanoneet tai heille oli sanottu. Aika järkyttävää, että n. 12 vuotias tyttö on jo kokenut huorittelua. 



Me emme halunneet tietää oliko tekstit omasta suusta tulleita vai oliko tyttö joutunut vastaanottamaan näitä, moni kyllä myönsi teksteistä puhuttaessa kummin asia oli. Sitten paperi revittiin. Ja sitten tyttö koottiin uudestaan, jokaisen yhdistetyn palan myötä pyydettiin anteeksi.


Jokainen tytöistä tajusi, ettei kuva ole ehyt vaikka sitä kuinka teipataan ja jokainen - ilmeestä päätellen - myös hoksasi, ettei anteeksipyyntö muuta sitä tosiasiaa, että sanat satuttaa ja niistä jää jälki.

Minä jouduin pyyhkimään kyyneliä, kun Meri nousi ykskaks ylös ja kävi kirjoittamassa tytön pään viereen tekstin "you matter <3 "

Kaikkine virheineen aivan ihana ja mainio pakkaus, mun tytär <3

2 kommenttia:

From Twinland kirjoitti...

Ihana tyttönen sulla <3

Piia kirjoitti...

On, hällä on sydän paikallaan :)