Merin sivut

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Onko se niin...


Viimeiset päivät Dubaissa meni jotenkin...ohi. Sitä vain oli ja valmistautui, kotiinlähdön ajatus oli jotenkin hyvin outo. Mutta niin sitä tultiin, lento meni oikein hyvin ja kotikin tuntui ihan kodilta kun yhden yön nukkui :).

Muutama asia, jonka oletin olevan ihan toisin:

Dubai on siisti. 


Ennakkomielikuvat risteilivät aavikolta tulleen hiekan täyttämistä kaduista intialaiseen tapaan heittää vedet kaduille aina sinne kultaan ja hohteeseen, oikeastaan en yhtään tiennyt mitä löydän.

Löysin varsin hyvin ylläpidetyn kaupungin, jopa se vanha osa kaikessa "kauhtuneisuudessaan" on siisti. Eikä se hiekka näy kaduilla, toki heti sillan alla tai rakentamattomilla alueilla, mutta niistäkin suurin osa on viheriöity tai rakennettu. 


Huntupakko! 

Sen tiesin, ettei naisen ole pakko käyttää huntua, edes emiraattinaiset eivät sitä välttämättä käytä, suurinosa kasvot peittävistä on turisteja mm. Saudi-Arabiasta, jossa pukeutumissäännöt on ihan toista. Dubaissa hijabit ja abayat on varsin monenkirjavia. Hauskin tapa noudattaa pukeutumiskoodia mielestäni oli mustan kimonomaisen päällisen pitäminen avoimena länsimaisten vaatteiden päällä.

Kyse on kuitenkin muslimimaasta, joten säädylliseen pukeutumiseen tulee kiinnittää huomiota. Bikineissä saat kulkea rannalla normaalisti, mutta sieltä poistuessa tai kauppoihin mennessä olisi hyvä olla paljastamatta liikaa. Tosin tämähän ei ole edes muslimimaan pyyntö nykypäivänä, vähänkään kalliimmissa hotelleissa on sama vaade ollut aina ja  suuret turistimaat, kuten Espanja, on jo pitkään pyrkinyt muuttamaan turistien pukeutumista - ne bikinit ei ole ravintola- tai kauppakeskusvaate siis missään. 

Nainen ei voi kulkea yksin.

Hirveän myöhään en yksikseni kulkenut, mutta se oli minusta kiinni, ei siitä ettei olisi voinut. Nainen voi kulkea vapaasti, saattajaa ei tarvita :) Dubaisssa "ei ole rikollisuutta". No tietenkin on, kaikkialla on! Varsinkin reilun 2 miljoonan asukkaan kaupungissa, jossa ihmisiä on ihan joka puolelta maailmaa. Joka puolella on kameroita ja poliiseja, senkin puolesta kaupungilla on turvallista. Myös asenne on naista kunnioittava, metrossa saat istumapaikan, perääsi ei huudella jne.  

Miehet eivät osallistu lastenhoitoon.

Jostain syystä ennakko-oletukseni oli, että machomiehet kulkisivat etunenässä ja vaimohaaremi lapsilaumoineen perässä. Mutta tämä käsitys romuttui ensimmäisenä. Miehet työnsivät rattaita ja kiikuttivat lapsia ihan kuten missä tahansa länsimaissa. Paitsi, jos mukana oli lapsenvahteja, jolloin se tehtävä oli heillä. 


Dubaissa ei saa alkoholia.

Se mikä on kiellettyä muslimille, ei ole kiellettyä muilta. Julkista juopottelua, humalaista hortoilua tai häiriökäyttäytymistä ei suivata (voi kun ei Suomessakaan). Hotelleilla on lupa myydä alkoholijuomia eli asuinalueellamme Marinassa ei juoman takia tarvinnut edes kauas kulkea. Ravintoloissa myytiin yleensä "moktaileja" eli alkoholittomia coctaileja. Ja juu, monesti ravintolassa hyvä pihvi kyllä kaipasi sitä juomaa rinnalleen, joten toisinaan rajoitus harmitti. 

Vääräuskoinen voi hankkia alkoholiluvan ja ostaa kotiinsa siten alkoholia, luvan hankinta on vain todella vaikeaksi tehty, moni siis matkustaa tai tilaa netistä naapuri-Emiraateista juomansa kenenkään kyselemättä. Mikään ei ole niin viisas kuin janoinen ihminen... 

Voiko siellä syödä mitään, kamelia ja kamelinmaitoa?

Kamelinliha on kuulemma hyvää, maistuu liki samalle kuin nauta. En tosin ehtinyt vielä maistamaan. Ruokakaupat ovat pullollaan länsimaisia ruokapakkauksia, sen takaa valtava länsimaisten työntekijöiden virta. Ruuasta kirjoitinkin jo aiemmin täällä.

Ramadanin aikaan ruokailu voi olla vähän haastavampaa, koska ravintolat eivät ole auki päivällä eikä julkinen syöminen tai juominen ole sallittua, mutta sitä en vielä kokenut ja voi olla etten koe myöhemminkään, ramadan kun on kuumimpaan aikaan kesällä jolloin meidän tarkoitus on lomailla Suomessa :)



Ihmeekseni mikään Dubaissa ei ottanut tosissaan päähän. Edes metsättömyys ei ahdistanut (vielä?), korvasin sen merenrannalla ja rakastuin dyyneihin ja aavikkoon.  Mielenkiinnolla odotan syksyä.




2 kommenttia:

mummeli puuhamaasta kirjoitti...

Ymmärsinkö oikein että uusi kotimaa on sitten tuo kuuma metsätön maa.

Piia kirjoitti...

Juu, syksyllä olisi tarkoitus muuttaa :)