Merin sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotikoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotikoulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Hiekkamyrskyn värittämät tunnelmat

Eilen oli harmaa ja tomuinen päivä, radio ja säätiedotus ilmoitteli hiekkamyrskyn sakenevan ja jatkuvan ainakin 2 päivää. Kuvittelin, että hiekkamyrskyssä hampaissa nitisisi hiekka ja iho saisi ilmaisen kuorinnan, mutta ei tietenkään, ilma on vain utuista koska se on täynnä hienon hienoa hiekkatomua, sitä mikä lähtee leijumaan pienimmästäkin vireestä. Ja sitä on paljon!





Ulos ei hirveästi viitsinyt lähteä, suunnitelma Al Ainin eläintarhasta sai siis jäädä. Leikimme siis ensimmäisenä päivänä turisteja ja tallustelimme Ibn Battuta Mallia pitkin ja poikin ennen ruokaostoksia ja saimmekin aika mukavasti päivää kulutettua ;)

Lauantaina näky oli vielä lohduttomampi, joten kysäisin vinkkiä tutulta suomalaiselta, mitä tehdä hiekkamyrskyisenä päivänä sisällä ja sain vinkin käydä tutustumassa Children Cityyn. Children's City sijaitsee Creek Parkissa, josta löytyy mm. Delfinaario, johon tutustumisen jätimme toiseen kertaan.

Childrens City on vähän kuin Heureka tai Tietomaa, lapsille opetetaan asioita tekemisen ja näyttelyiden avulla, pidin paikasta kovasti! Sisäänpääsy maksu on 5 dirhamia puistoalueelle ja 10 dirhamia/40 dirhamia (perhe) itse Childrens Cityyn, joten kallis se ei ole!





Miten voi viestiä, valoilla morsettaen, morsettaen, viestimerkein ja ääntä kuljettamalla...

niskanikaman liikeradat käsivarren luut... kaikkea sai kokeilla ja katsoa

mitä luurangossasi  tapahtuu kun poljet






Ruoka-aineympyrä ja terveelliset ruokailutottumukset! Tässä sai valita 5 ruoka-ainetta per ateria ja ohjelma kertoi mitä ruoka-aineita tulisi lisätä tai vähentää päivittäisestä ruokailuistasi mahtava!




Kävimme myös katsomassa "Stars" lyhytelokuvan (20min) planetariossa, siinä esiteltiin miten tähdet syntyvät ja mitä tapahtuu kun tähdestä tulee supernova jne. Todella hienosti toteutettu sekin.


Toinen hiekkamyrskypäivä siis sujui sekin varsin rattoisasti. Al Ainin eläintarhareissulla oli tarkoitus hoitaa myös pieni pakollinen asia, viisumin uusiminen. Tajuttiin sitten eilen illalla, että se on hoidettava tänään, koska viisumimme umpeutuu. Eli tämä kolmas, täällä jo arkipäivä, hiekkamyrskypäivä  vietettiin sitten aamulla koulutehtäviä tehden ja mies työpäivää viettäen ja iltapäivällä suuntasimme Hattaan, Omaniin ns. "Hatta runille" eli poistuimme maasta saadaksemme uuden turistiviisumin. Suomalaisille tämä on helppoa, koska viisumin saa maahan saapuessa joten moinen juoksu onnistuu.

Hiekkamyrskyn jäljet näkyivät teillä ja pari vesipisaraakin pilvistä tuli!


Hiekka-aavikko "tulvii" tielle

Keskivalli on saanut vahvistusta

Dyyneissä näki eri värisiä pintahiekkoja ja nämä dyynit Hatta-tien varrella on niiiin kauniit!

Auringonlasku värjäsi pilvisen taivaan komeaksi


Omanissa piipahdimme juuri raja-aseman verran, parkkipaikka on oikein suunniteltu U-käännöksen mahdollistavaksi, joten en tiedä kehtaanko edes väittää käyneeni Omanissa, mutta lomamme aikana on vielä tehtävä toinen viisumiuusiminen, toivottavasti se on samalla pidempi tutustuminen Omaniin!


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kotikoulusta




uimaan ei tarvitse koskaan houkutella :)


Olemme Dubaissa 9 viikkoa, mikä on niin pitkä aika, ettei sitä voi vain lomailla koulusta. Saimme lomallemme luvan sillä "ehdolla", että minä vastaan Merin koulutehtävien tekemisestä lomamme ajan. Itsestään selvää minusta.

Tämä meidän loma on siis lomaa koulusta, sitä ei sovi sekoittaa kotikouluun - siis siihen, että vanhemmat ilmoittavat vastaavansa lapsensa koulutuksesta itse eivätkä käytä peruskoulua sen toteuttamisessa. Tuossa varsinaisessa kotikoulussa vastuu lapsen edistymisestä on puhtaasti vanhempien (meillä on oppivelvollisuus, ei koulupakkoa!), kunta vaan valvoo oppivelvollisuuden toteutumista nimeämällä vastuu opettajan.

Miten me sitten koulua käydään?


Matematiikkaa
Meillä on koulukirjat matkassamme Suomesta: ylli, enkku, äidinkieli, matematiikka. Liikuntaa tulee uinnin, kävelyn ja sirkuskoulutehtävien muodossa riittävästi, kuvamataitoakin jonkun verran erilailla tehtynä, mm. videoiden muodossa. Uskonto liittyy täällä ollessa enemmänkin islamiin tutustumista, vaikkei maailman uskonnot olekaan 4. luokan ohjelmassa. Merin opettaja on ihana ja on mahdollistanut Merin suorittaa kokeita jo täällä ollessamme, eli kokeet tulevat sähköpostissa ja minä skannaan ja lähetän ne hänelle ja tietenkin paperiversiot toimitetaan koululle palatessamme.

Ystävänpäiväsydän zentangle tekniikalla







Yllin tehtävä
Sähköistä opetusmateriaalia käytetään paljon, englannin ja matematiikan kirjasarjoissa sitä on valmiina ja muuten netti on tietoa pullollaan. Mm. edu.fi ja oppiminen.yle fi ovat sivustoja, joiden oppeja ei tarvitse epäillä (sillä netissähän kaikki on totta, eikös juu!)

Täällä työviikko on sunnuntaista torstaihin, joten mekin noudatamme samaa rytmiä. Aloitamme koulupäivän n. klo 11 ja teemme 2-3 ainetta per päivä. Maanantai-iltaisin Meri osallistuu vielä Suomi-koulun tunneile (1½h), Suomi-koulun tarkoitus on ylläpitää ja vahvistaa suomenkielen taitoa ulkosuomalaisilla lapsilla, koulussa noudatetaan peruskoulun vuosiluokan äidinkielen opetussuunnitelmaa. Toki väljästi, tätä koulua ei voi reputtaa eikä siellä tehdä kokeita :)

Ihan riippuu päivästä, miten Merin saa aktivoitua. On päiviä, jolloin mennä pusketaan hyvällä tahdilla useampi tunti, mutta paremmaksi tavaksi olen todennut selkeän ajan (30-60 min) antamisen per aine ja päivän tauottamisen.

Esim meidän tiistaipäivä 9.2.:

Klo 11, äidinkielen harjoituskoe, 2 sivua, sanaluokkien harjoittelua täällä

englantia: vanhan kappaleen kuuntelu, suomentaminen, uuden kappaleen uudet sanat ja kappaleen kuuntelu, kappaleen kääntäminen suomeksi vihkoon

ruokailu

klo 13 ylliä: pituus- ja leveyspiirit ja karttaharjoitus, kirjan tehtävät vihkoon

Uimassa 1,5 tuntia

lisätehtäväsivu matematiikan kappaleesta desimaaleilla yhteenlaskeminen. 


Täällä aurinko laskee n. klo 18, joten yleensä yritän lopettaa koulupäivän 2-3 aikaan tai kuten tänään, kun käytiin suominaisten kanssa aamukahvilla, aloittamaan myöhemmin, että ehditään nauttia tuosta upeasta säästäkin.



perjantai 6. helmikuuta 2015

Matkailu avartaa, metrollakin :)

BurJuman metroaseman kattovalot




Tämä viikko on sujunut vauhdilla! Tietty rutiini arkeen on muodostunut ja toisaalta oppinut jo hahmottamaan ympäristöä niin, että tekee mieli tutkia vielä laajemmin tätä kaupunkia. Niinpä nousimme metroon ja matkasille BurJuman metroaseman kautta Al Fahidin metroasemalle ja sieltä jalkaisin Dubain Museoon ja Heritage Villageen.



Museo on kohtalaisen pieni, mutta näyttely on minusta mielettömän hienosti rakennettu, sopivasti historiallista faktaa tauluissa ja mahtavat huoneet, joissa kuvataan mennyttä emiraattilaista arkea, kuten oikealla olevassa kuvassa sepän tekniikkaa. Museossa on nähtävillä veneitä ja talo, ja onhan se itsessään rakennettu vanhaan linnoitukseen. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Heritage Village on ilmainen, tarkoitus on valaista emiraattien historiaa ja paikallista elämäntapaa, näyttelytiloina ovat ihan oikeat talot. Tällä kertaa emme sitä ehtineet paljoakaan kiertää, täytyy mennä uudestaan.





Dubai Museo

Tea House Al Fahidi st varrella
Enpäs tiennyt, että verovapaudella on noin pitkät juuret...


Heritage Village
Dubai Museon näyttelystä
Dubai Museon esineistöä


Keskiviikkona lusmuilimme vähän koulunkäynnistä Merin kanssa ja istuimme Marina Mallissa verkostoitumassa (paljon kivempi sana suomalaisten naisten kanssa juoruilulle, eikö ;) ). Oli todella hauskaa jutella niitä näitä ja jännää oli taas huomata, miten yksi yhteinen tekijä riittää yhdistämään hyvinkin erilaisia ihmisiä.

Kahvillakin keskusteltiin siitä, miten ystävät ja sukulaiset kokevat meidän lähdön Lähi-Itään, vanhat uskomukset istuvat tiukasta ja varmaan pelkoja on enemmän koto-Suomessa olevilla kuin meillä täällä. Tähän aiheeseen tulen palaamaan, minun pitää vain pureskella ja jäsennellä sitä itsekin ensin :)

Kotikoulu on sujunut oikeastaan juuri niin kuin oletin ;) Merille on välillä kovin vaikeaa asennoitua kouluun, koska koulu onkin se sama olohuone, jossa muutenkin oleskellaan. Tämä blogin kirjoittaminen on hänestä hauskaa ja onneksi tuleva äidinkielen osio on pitkälti kirjoittamiseen painottuvaa, se sujuu kuin itsestään siis...  Matikan koekin tehtiin, eikä se ainakaan huonommin sujunut kuin aiemmat, joten haittaakaan tästä ei ole ollut.

Kun perusaineet tuntuu sujuvan aika mukavasti onkin aikaa kiristää englannin opiskeluun vähän enemmän ;) Ihan vähän meinattiin ottaa yhteen englannin kappaleen kääntämisestä vihkoon ja oi pojat, kun niin tullaan tekemään taas! :) Onneksi on verkkomateriaali, jonka turvin tänäänkin uusia sanoja opeteltiin, kummasti sen sanaston toistaminen on kivempaa pelimäisesti koneella kuin paperilta lukemalla.